sunnuntai 30. elokuuta 2015

Antoni Gaudi

                                                                   
    Koulutehtävä 


Tämän koulutehtävän tarkoitus oli kertoa jostakin mielenkiintoisesta muotoilijasta. Barcelonassa useaan kertaan vieraillessani hänen upeat rakennukset ihastuttavat aina uudelleen ja uudelleen. Jokaiset  yksityiskohdat, värit, muodot ja mosaiikit. Aivan huikeaa! 

Antoni Gaudi (1852-1926)

Maailman tunnetuimpiin arkkitehteihin kuuluva katalonialainen Gaudi loi Barcelonaan useita kummallisia ja mystisiä rakennuksia http://www.parkguell.cat/en/, jotka aikoinaan kummastuttivat ja nykyään ihastuttavat monia matkailijoita. Antoni oli erokko ja omistautunut työlleen, hän vältteli julkisuutta ja eli hyvin niukkaa elämää. Antoni kuoli tapaturmaisesti jäätyään raitiovaunun töytäisemäksi, häntä ei tunnistettu vaan luultiin kerjäläiseksi ja hän kuoli muutamia päiviä myöhemmin saamiinsa vammoihin.
La Sagrada Familia on rakennuksista Gaudin rakkain ja tunnetuin, jonka parissa hän vietti 40 vuotta.  Rakentaminen aloitettiin vuonna 1882, eikä kirkko ole vieläkään valmis. Alla olevassa linkkissä nähdään miltä rakennus tulee näyttämään valmiina.



Lähteet: rantapallo.fi
wikipedia

Pop up myymälä & näyttely

Syksyn ensimmäinen jakso alkoi pop up myymälän ja näyttelyn suunnittelun merkeissä. Tiimitehtävänä oli miettiä jokin yhteinen tuote/juttu tapahtumaa varten. Meidän tiimi haluaa  järjestää eräänlaisen työpajan.
Tarkoitus on pystyttää jurtta, joka on 20v. sitten valmistettu alkuperäisin menetelmin entisen Hakton tiloissa. Jurtta sisustetaan tunnelmalliseksi matoilla ja tyynyillä. Siellä kävijät voivat rauhoittaa mielensä värityskuvia väritellen, joita olemme tiimissä suunnitelleet. Tarjolle tulee myös ehkä teetä ja musiikkia. Mietimme myös kankaan maalaamista ja pinssien valmistusta. Haluamme toteuttaa osallistavaa toimintaa tapahtumaan, mutta vielä on paljon suunniteltavaa. Myös omien tuotteiden suunnitteluun ja valmistamiseen menee aikaa.  

                                           
                                      Villi Visio kollaasi
                       
                                    Värityskuva malleja

Pääsimme pystyttämään jurttaa. Tässä siitä muutamia kuvia.







Tässä muutamia näytteitä omista tuotteistani (ajatuksena käyttää voimaeläinprinttejäni erilaisissa tuotteissa)

Yöpöytä valolla

materiaalit: vanhat kerinpuut, pellavalankaa, printattu vanerilevy, lamppu katkaisimella

Putsasin kerinpuut, jotka löytyivät meidän saunan verannalta. Irroitin vanhat langat ja kieritin uudet erivärisillä pellavalangoilla. Valmistin vanerista pöytälevyn, jolle printtasin tekstiilitulostimella Karibun. Kerinpuiden sisälle asennan lampun, jossa on kaunis sinivihreä kangaspäällysteinen johto. Valo tulee hienosti läpi eriväristen pellavalankojen lomasta.




Karibu myssyt tulilla

materiaalit: musta villakangas, brodeerattu Karibu

Myssyn mallia tuli mietittyä ja protoiltua jonkin verran. Lopullisessa mallissa on laskokset sivulla ja brodeeraus toisella. Väriskaala laaja. Sopii moneen päähän. Myssystä tuli tyylikäs ja lämmin. Testattu Islannin tuulissa ja tuiskuissa. :)








Sisustuksellisia elementtejä

materiaalit: bambu kirjontakehys ( halkaisija 20 cm) käsin värjättyä ja painettua pellavakangasta, käsin kirjailu, liimakangas

Valmistin erilaisia väriseoksia ja värjäsin kankaan, kirkkaan pinkit Karibut kurkistelevat kehyksissä ja Hukkakin eksyi joukkoon. :) Jokaisessa työssä myös yksilöllinen käsinkirjailu.






Makramee seinäkoriste

materiaalit: oksa, puuvillanaru

Oksan metsästin kävelylenkilla metsän siimeksistä, narun solmeilin ja lopuksi värjäsin "hännän päät" petroolin sävyllä.


Toteemi mekko

materiaalit: käsin maalattu raakasilkki

Kyseinen malli on edelleen kokeilu, lopullinen versio tuloillaan. Tarkoitus suunnitella malli, joka istuu monen tyyppiselle vartalolle. Lopulliset mallikuvat tulossa myöhemmin...